perjantai 14. joulukuuta 2012

"Rautatien mies" ihmettelee kuinka maisema muuttuu vuosien saatossa. Pikku-poikana näillä kohdilla kurvailtiin polkupyörällä, laittoipa silloinen pysäkinhoitaja joskus haravoimaan kurvailujen jättämän jäljet pois pysäkin pihamaalta! Vähän varttuneempana sitten Metsolahden pysäkki oli VR-urani ensimmäinen työpiste, junasuorituskurssin jälkeen, ja vuosi oli 1980. Toki urani VR:llä oli alkanut jo 1976 Jyväskylässä.  

Itsenäisyyspäivänä, Metsolahden maisemissa vuonna 2012. Aita estää pääsyn matkustajalaiturille, jota ei kuitenkaan  ole ollut enää vuosiin. Kellonaika oli se, että joskus aikoinaan näihin aikoihin kulki tavarajuna T3421 Jyväskylästä Pieksämäelle. Kohtausilmoitusta Lievestuoreelle, junalle usein annettiin radiolla  kutsumalla junaa" Huomio 3421, Metsolahti kutsuu". Jos junaan ei saatu radiolla yhteyttä niin kohtausilmoitus annettiin ilmoituksenantorenkaalla, tai käsiopasteena, valkoisella lipulla, "Junakohtaus seuraavalla junasuorituspaikalla".

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kävin aamuisella kuvausreissulla Leppäveden järvimaisemissa Metsolahden pohjukassa. Maisema oli tosi hieno, kun aurinko paistoi ja lunta oli sen verran,että maa oli valkaistu sillä, jota järven tumma pinta vielä korosti. Olen tähän asti lisäillyt vain mustavalkoisia otoksia, mutta nyt , kun päivät lyhenevät valon suhteen huimaa vauhtia, on kai aika laittaa jo jotain värillistä! 
Ei vielä liikaa väriä, mutta hillitysti. Tässä aamun ensimmäiset valosäteet suodattuvat kauniisti suuren petäjän oksien takaa, aivan kuin puu nautisi siitä pienestä valoisasta hetkestä.

Taas on aika siirtyä tekeillä olevan kirjan pariin, jotta sen saisin sitten maaliskuussa (2013) painoon ja markkinoitavaksi. Hyvältä vielä näyttää.

Tilauksiakin otan mielelläni vastaan, yhteystiedothan löytyvät tuosta alta parin kirjoituksen takaa!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kovin on mustavalkoisia nämä ottamani kuvat!  Minusta näissä mustavalko otoksissa on jotain hyvin kaunista ja kuva saa aivan uusia ulottuvuuksia!  Entisaikojen valokuvathan olivat suurimmaksi osaksi mustavalkoisia. Metsolahti-kirjaani ajatellen, koska historiasta puhutaan niin kaikki otokset, nykypäivinäkin otetut , kuuluvat olla otettuina sellaisiksi, kuin  ne kuvat, jotka aikojen saatoissa ovat tallentuneet filmille ja säilyneet meidän aikoihimme asti . Historia on niin arvokas asia, että kaikin tavoin sitä pitää kunnioittaa ja sitä säilyttää.

Paljon uutta mielenkiintoista asiaa Metsolahdesta ja sen menneisyydestä on taas tullut esiin. Hienoa, että löytyy ihmisiä joilta tätä ainutlaatuista tietoa löytyy, usein ihan sattumien kautta. Monta asiaa putkahtaa esiin aivan yllättäen. 

Lukijani, vielä tilaa on kirjan sivuilla, jos vain jostain jotain hiukankin Metsolahteen liittyvää löytyy, niin ilomielin niitä vastaanotan. Ja kuvat tietenkin kertoisivat paljon.

maanantai 24. syyskuuta 2012


lamperinkari@gmail.com






Kirjani, Metsolahden historiasta ilmestyy keväällä 2013.  Kirjassa on yli 200 sivua ja se on kovakantinen, laminoitu , kansi on neliväripainatuksella ja kokoa A4. Jokainen kirja on yksilöllisesti numeroitu kappale, korostaen teoksen arvoa ja Metsolahden kylän historiaa. Valokuvia on paljon. Valokuvat kaikki ovat mustavalkoisessa muodossa entisajan hengessä.

Teoksen hinta on noin 70 euroa ( sisältäen painatuskustannukset, ym. kulut).


Ilomielin otan vastaan kirjani tilauksia, joita toivon saavani yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen. 



Intercity juna IC916 sivuuttelee Metsolahtea elokuisena aamupäivänä matkallaan Pieksämäeltä Turkuun.



torstai 20. syyskuuta 2012

Eipä jäänyt Metsolahden kylätoimikunnan tämän
 vuotinenkaan   (16.09.2012) syystapahtuma yhtään häviölle viimevuotisesta! Puitteet olivat mahtavat, aurinko helli meitä kaikkia, täysin pilvettömältä taivaalta. Puffetti oli taas mahtava, kahvit vohvelit ja munkit!  Kilpailuja oli järjestetty monissa "lajeissa". Metsolahden nuortaväkeäkin oli kiitettävästi läsnä, ja tavattiinpa juuri kylälle muuttanut uusi perhekin, hienoa!
Muutama myyntiesittelijäkin esitteli tuotteitaan ja muutama "kirppiskojukin" oli perustettu!

Kirjastanikin jätin ensimmäiset mainokset kylätalolle ja tilauksiakin sain jo ihan mukavasti. Laitan seuraavaan kirjoitukseeni" mainoksen" kirjastani.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Metsolahden syystapahtuma lähenee. Sunnuntaina 16.09.2012 kello 14.00, vietämme taas hauskaa  kylätalon pihamaalla (vanha pysäkki rakennus). Viime vuoden teemana olivat hatut! Saa nähdä mitä"kyläpäällikkö" ja "kylätoimikunta" ovat tälle vuodelle keksineet. Metsolahti "kunnossa kaiken ikää". Olisipa hyvä nimi kirjalleni mutta...
Joskus sattuu, että samalla kuvauspaikalla saa kuvan kohteesta ja toisesta kuvaajasta. Ja vieläpä samaan kuvaan. Uudella Pönttövuoren tunnelin suuaukolla kuvaillaan. Juna on IC 83 Helsingistä Pieksämäelle.  Veturi oli vanhoissa VR-väreissä, mutta vaunu oli saanut jo uuden sävyn ja joutsenet .    


torstai 13. syyskuuta 2012

 Vuoden 2012 tammikuussa löytyi Metsolahdesta näinkin komea kuvauspaikka. Aina kannattaa katsella ympärilleen ja pitää kamera mukana, vaikka vain pokkarikin. Mutta jos viitsii kantaa "järkkäriä" mukana, niin kuviin avautuu aivan uusia ulottuvuuksia. Vaikka sormet  komehtuivatkin, mutta kyllä kannatti.  
Helmikuu 2012 heläytteli kunnon raikasta talvisäätä, mutta niin vaan piti tämäkin kuvausreissu tehdä. Pakkasta oli -27 C, sormet jäässä, mutta onneksi tämä juna (S 81) kulki aikataulussaan, Metsolahden maisemissa. Toivoin mielessäni, voi kunpa silloin lapsena, kun höyryveturit vetivät juniaan, olisin pystynyt kuvaamaan niitä tästä samalta paikalta, melkein...

maanantai 10. syyskuuta 2012

Pönttövuoren tunneli on hyvin tärkeä osa Metsolahden historiaa. Toihan se kaivatun lisän kulkuyhteyksiin Savosta poikki Suomen.

Historia  kertoo monenmoista tarinaa tunnelinrakentajista, junista tunnelinvartijoista, matkaajista junalla, resiinalla tai jollain muulla tavalla jopa"apostolinkyydillä" kulkevista.

Tarinat elävät legendoina ihmisten mielessä, kaikki totuuden mukaisina kuitenkin.

Itse lapsena seurasin hyvinkin läheltä rautateitä, en ainoastaan siksi, että kotimme ( Petäjäaho) oli aivan radan varressa, vaan meidän perheessä isäni oli rautatieläinen. Hän teki kaikenmoisia rautatienrakennushommia, kirvesmiehestä, "topparoikkaan". Talvisin Pönttövuoren tunneli suljettiin aina ovilla "junien välillä". Isäni oli talvella myös  näissä "ovivartijan" hommissa. Minä olin usein työvuoroissa mukana. Oli hyvin mieleenpainuvia hetkiä, kun aivan vierestä seurasi, kuinka höyryveturin vetämät junat tulivat tunnelin suuaukosta ulos, savupilven tupsahtaessa taivaalle, kuvauksellista.

Tarina kertoo myös, että Pönttövuoressa asuu peikko, "Pönttövuoren peikko". Kesäisellä kuvausmatkallani, hän taisi katsella minua tunnelista valoisin silmin!

Kirjassani löytyy oikein kuvakin tässä legendaarisesta " Pönttövuoren peikosta" !

maanantai 3. syyskuuta 2012

Reilu vuosi sitten alkoi Metsolahti kirja projektini, tarkoitus oli saada jo tälle syksylle kirja sille asteelle, että voisi jo jotain Metsolahden kylätoimikunnan syystapahtumassa näyttääkkin, mutta paljon uutta asiaa on tullut, niin paljon,että ei ole vielä tarvetta näyttää miltä se "oopus" näyttää tai kertoa sitä mikä sen nimeksi tulee. 
Tänään oli yhteydessä kirjapainoon ja asiat alkavat sinne suuntaan selkeytyä. 

Sen verran voin kertoa, että sivuja tulee noin 200 ja kuvia on paljon!

Materiaalia vielä sopii, jotenka Metsolahden historiasta tietäviä kaivataan, kuviakin vielä mahtuisi. Esimerkiksi Metsolahden Mäki-Matin kaupan hiihtokilpailuista jos joltain jotain kuvia löytyisi niin olisin hyvin kiitollinen.

Jatkan taas kirjanpariin...

maanantai 13. elokuuta 2012

"Kiskot vievät etelään" tässä tapauksessa kuitenkin idästä länteen. Metsolahden pysäkki taakse jää. Rakennus uutta elämää viettää, kyläläisiä siitä saamme kiittää! 

Metsolahden pysäkin kulman takaa pikajuna saapuu melkein sataa. Kymmeniä vuosi sitten tämän junan kulkuaikaan tämän saman paikan ohitti "puolikolmen postijuna", ei pysähtynyt sekään, " Lievestuore seuraava". Kuvauspäivänä 19.03.2011 Metsolahden kylätalolla oli talvitapahtuma. Juna on P 911 matkalla Turun satamasta Pieksämäelle.