tiistai 12. maaliskuuta 2013

Talvista päivää vietän mummolani pihamaalla. Vuosi on 1963. Taustalla näkyy Jyväskylä-Pieksämäki rataa ja radan takana oleva vuori on Koivujärvenvuori.

Vaatetus" tyylikästä" 60-lukua. Ja minullakin on huopikkaat jalassa ( sanottiin "kirvuulaiset"). Todennäköisesti tuo sana on kulkeutunut isäni mukana Sortavalasta (Karjalasta), koska Viipurissa oli ollut huopatehdas nimeltä "Kirvu". Varmasti hänen äitinsä siellä Pellotsaaressa on joskus käskenyt poikiaan laittamaan "kirvuulaiset" jalkaan.

Mummoni ja tätini kanssa tässä poseerataan Taitolan (mummolani) pihassa Metsolahdessa.


Samoissa maisemissa 1963, tavarajuna matkaa Jyväskylästä kohti Lievestuoretta. Veturina "Risto" Tr1. Mahtavan höyrypatsaan juna päästää taivaalle mennessään. Tehoa joudutaan käyttämään paljon koska ollaan noustu Leppälahdesta saakka ja vielä pitäisi "höyryn" riittää Kelkkamäen päälle saakka. Siinä veturinlämmittäjällä on ollut täysi työ syöttää hiiltä veturintulipesään, ettei matka lopu kesken ja jäädä "mäkeen".

Tuolloin kiinnostukseni junin ja niiden kuvaamiseen oli alkanut, itseasiassa tämä on ensimmäinen junakuvani, ei kovin tarkka, mutta tunnelmaa on. Sattumoisin olen syntymästäni saakka ollut "VeeÄrräläinen", sillä isäni oli rautatieläinen hänkin.

Kohta on aikaa kuvailla, kun se "pitkä loma" lähestyy huimaa vauhtia. Enää 6 työpäivää!!!